keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Jouluinen Luumuraakakakku

Tässäpä vielä yksi jouluherkku, joka kruunaa joulun herkkupöydän! Raikas ja makea luumunmakuinen raakakakku, tapani mukaan ilman valkoista sokeria. Makeuden kakku saa taateleista ja agavesiirapista, jonka voi korvata myös esimerkiksi hunajalla.

Vietimme joulua jo hieman etukäteen tänään kotopuolessani eteläpohjanmaalla. Aattona menemme sitten mieheni vanhempien luo. Olemme aina vuorotellen joka toinen jouluaatto minun ja joka toinen mieheni kotona, mutta molemmissa käymme silti joka joulu. Molemmissa paikoissa syömme hyvää ruokaa, jaamme lahjoja ja nautimme toistemme seurasta. Vähän niin kuin olisi kaksi joulua peräkkäin :)

Pahoittelen, että tämä ohje tulee näin viime tipassa, mutta saa tätä vielä joulun jälkeenkin tehdä! Välipäivinä on hyvin aikaa tekaista kakku, kun piparit ja tortut alkavat tulla korvista ulos ja tekee mieli jotain vähän raikkaampaa :)

Herkullista ja rentouttavaa joulua kaikille!


L u u m u r a a k a k a k k u

Pohja:

3 dl pähkinöitä
1 dl mulperinmarjoja
4-6 kpl tuoreita taateleita (kivet poistettuna)
1/2 dl vettä
ripaus suolaa

Täyte:

4 dl cashew pähkinöitä (liotettuna väh. 4 h)
200g luumuja
12 kpl tuoreita taateleita (kivet poistettuna)
1/2-1 dl makeutusta (esim. hunajaa, agavesiirappia, kookossokeria tms.)
2 rkl kookosöljyä sulatettuna
ripaus suolaa
1 rkl psylliumjauhetta

Valmistusohjeet:

Huom: Laita cashew pähkinät edellisenä iltana yöksi veteen likoamaan, tai vähintään neljäksi tunniksi. Pähkinät imevät vettä, joten sitä saa olla reilusti.

1. Laita taatelit (sekä pohjan että täytteen) ja luumut 5-10 minuutiksi veteen likoamaan, eri astioihin.

2. Valmista pohja. Murskaa pähkinät ja mulperinmarjat rouheeksi blenderillä.

3. Lisää taatelit, vesi ja suola blenderiin ja sekoita kunnes massa on tahmeaa mutta vielä muovailtavissa. Lisää tarvittaessa vettä. Voit myös sekoittaa aineet taikinaksi käsin.

4. Vuoraa vuoka leivinpaperilla. Kakku irtoaa näin paremmin vuoasta. Painele pohjaseos tasaisesti vuokaan ja laita pakastimeen jähmettymään.

5. Valmista täyte. Laita kaikki täytteen aineet paitsi psyllium blenderiin ja sekoita, kunnes massa on tasaista. Tarkista sitten maku ja lisää haluttaessa psylliumjauhe. Psyllium lisää täytteeseen kuohkeutta.

6. Kaada täyte vuokaan ja laita pakastimeen. Anna jähmettyä vähintään 3 tuntia. Voit myös säilyttää kakkua pakastimessa.

Ota kakku hyvissä ajoin sulamaan jääkaappiin tai huoneenlämpöön ennen tarjoilua. Voit koristella kakun miten haluat, itse käytin kuivattuja karpaloita ja suklaamanteleita.




maanantai 7. joulukuuta 2015

Joulumuffinssit

Joulu on täynnä lumoavia tuoksuja ja makuja; kanelia, neilikkaa, appelsiininkuorta, kardemummaa, inkivääriä, pomeranssinkuorta... Nämä lapsuudestakin tutut tuoksut täyttävät jouluna kotien keittiöt ja tuovat loppusilauksen joulutunnelmaan. Joissain maissa, kuten esim. Intiassa, näitä mausteita käytetään paljon suolaisissa ruoissa, mutta meillä Suomessa ne tunnetaan enemmän makeiden ruokien mausteina. 

Näitä ihania jouluisia makuja löytyy myös näistä joulumuffinsseista. Jos halua tehdä niistä gluteenittomia, voit korvata spelttijauhot gluteenittomilla jauhoilla. Ne on helppo ja nopea tehdä ja voit tarjota niitä jouluvieraille tai viedä vaikkapa lahjaksi ystäville. Samalla kotisi täyttyy ihanilla joulun tuoksuilla! :)


J o u l u m u f f i n s s i t

(laktoositon, pähkinätön, ei valkoista sokeria)
n. 10 kpl

Ainekset:

3 banaania (mitä kypsempiä, sen parempi)
10 tuoretta taatelia (kivet poistettuna)
1/2 dl makeutusta (esim. agavesiirappia tai hunajaa)
1 kananmuna
2 1/2 dl spelttijauhoja
2 tl kanelia
2 tl kardemummaa
1 tl neilikkaa (jauhettua)
1/2 tl vanilja jauhetta
1/2 tl suolaa
1 tl ruokasoodaa

Valmistusohjeet:

1. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

2. Sekoita banaanit, taatelit, makeutus ja kananmuna tehosekoittimessa tasaiseksi massaksi. (Jos sinulla ei ole tehosekoitinta, voit myös muussata banaanit ja taatelit haarukalla ja sekoittaa aineet esim. käsivatkaimella.)

3. Sekoita muut loput (kuivat) aineet keskenään.

4. Sekoita kuiva-aineseos varovasti taikinaan, älä vatkaa. Tarkista sitten maku.

5. Jaa taikina muffinssivuokiin, muista jättää hieman tilaa kohoamiselle.

6. Paista uunissa 175 asteessa 20-30 min, riippuen muffinssien koosta. Voit tarkistaa kypsyyden esim. hammastikulla; jos tikkuun jää taikinaa, muffinssit eivät ole vielä täysin kypsiä sisältä. Ne saavat kuitenkin jäädä sisältä hieman pehmeämmäksi.

7. Jos koristelet muffinssit esim. kermavaahdolla, anna niiden ensin jäähtyä. Itse käytin koristeluvaahtoon kookoskermaa, maustamatonta tuorejuustoa sekä agavesiirappia ja vaniljaa. Lopuksi ripottelin päälle nonparelleja.

Nauti ihanista joulun mauista!