sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

Raikas kesäsorbetti

Kulutamme kesällä litrakaupalla jäätelöä. Onneksi sitä on helppo tehdä myös itse, jolloin se ei sisällä läheskään samaa sokerimäärää kuin kaupan jäätelöt. Toki hyvinvarustetuista pakastealtaista löytyy terveellisempiäkin vaihtoehtoja.

Yksi tapa on tehdä jäätelöä pakastetusta banaanista. Tätä jäätelöä kutsutaan nimellä "nice cream", jonka tekemiseen löytyy paljon ohjeita mm. netistä. Myös sorbettia voi valmistaa itse. Se on myös, ainakin allekirjoittaneen mielestä, parempi olon viilentäjä kesähelteellä kuin kerma- tai maitojäätelö. Ja sen tekeminen on erittäin helppoa!

Voit tehdä sorbettia lähes mistä vain marjoista ja hedelmistä. Itse käytin tähän punaherukkaa, puolukkaa ja mansikkaa. Kahta ensimmäistä marjaa käytin siitä syystä, että niitä on meillä pakkasessa vielä niin paljon viime vuodelta, että tuleepahan nyt käytettyä ne johonkin! :) Kannattaa valita ainakin yksi makea marja, niin maku on taattu. Esim. mansikka on hyvä vaihtoehto, sillä se on yksi makeimmista marjoista (ellei jopa makein). Myös lisämakeuttajaa voi käyttää, jos on vaalean sokerin kuluttaja. Mutta suosittelen sokerin tilalta esimerkiksi agavesiirappia tai hunajaa.




R a i k a s   K e s ä s o r b e t t i
(3-4 annosta)

Ainekset:

5 dl pakastettuja marjoja (esim. mansikkaa, punaherukkaa, puolukkaa)
n. 1,5 dl vettä
1-2 rkl maketutusta (esim. agavesiirappia)

Valmistusohjeet:

1. Mittaa marjat kulhoon tai tehosekoittimeen. Anna sulaa 15-30 min.

2. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi massaksi. 

3. Lisää halutessa makeutus ja sekoita.

4. Kaada rasiaan ja pakasta. Anna jäätyä n. 2 tuntia.

Vinkki: voit tehdä myös tupla-annoksen, jolloin jäätyminen kestää hieman pidempään.
(Kuvassa tupla-annos.)





2 kommenttia:

  1. Toi on varmaan ihanaa kesä päivänä.
    Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista